sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Nappikaulakoru

Kierrätysteema jatkuu minun haastekoruissa. Viime kerralla tein korun matonkuteista ja nyt kaulalle päätyvät napit. Nappien lisäksi "ketju" muodostuu mustista muovihelmistä, joissa on juuri samaa teollista kiiltoa kuin napeissa sekä kahdesta erilaisesta silkkinauhasta.


Nauhoilla korun saa säädettyä eri pituisiksi ja tyylisiksi. Alla on aika huonot kuvat ideasta. Mustalla silkkinauhalla kaulakorun saa juuri ja juuri kaulan ympäri ja muistuttaa mielestäni tyyliltään art decoa tai peräti viktoriaanisen kauden tunnelmia (katsoin vasta Nuori Victoria-leffan, josta inspiraatio kumpuaa tällä kertaa).  Punaisella valkopilkullisella silkkinauhalla kaulakorun saa säädettyä haluamaansa pituuteen. Nauha myös antaa väriä ja vintagetunnelmaa asuun kuin asuun.


Helmet ja napit on pujoteltu kaksinkertaiseen siimaan ja lukkoina toimii helmirinkulat, joihin nauha pujotetaan. Siima saa helminauhan polveilemaan silleen mukavasti, joka ei häiritse vaan sopii korun tunnelmaan- =)

Tällä korulla osallistun toista kertaa Korukoplan tammikuun haasteeseen "ketju" ja haasteriviksi valitsin tekstiili, pyöreä ja musta. Kiitos vielä kerran haasteen järjestäjälle! Tämä on niin mukavaa hommaa!

6 kommenttia:

  1. Ihastuttava idea taaskin, koru lyhyenä miellyttää silmääni erityisen paljon :-)

    VastaaPoista
  2. Huippukoru ja -idea! Lyhyt versio on mielestäni kauniimpi, mutta ei pitkässäkään vikaa ole. Plussaa juurikin monikäyttöisyydestä. <3

    VastaaPoista
  3. Wautsi! Persoonallista ja kekseliästä, plussaa kierrätyksestä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Olen samaa mieltä kanssanne, että lyhyt versio on nätimpi kuin pitkä. Aluksi oli tarkoitus käyttää ohutta leveää organzaa, josta olisi saanut hienot rusetit solisluun kohdalle, mutta sitä ei ollut, joten täytyi käyttää punaista satiininauhaa. Ideaa täytyisi jalostaa vähän pidemmälle. =)

    VastaaPoista
  5. On kiva! Tykkään napeista, kiva idea, miten teit sen koruksi.

    VastaaPoista