perjantai 7. elokuuta 2015

Valkoista vintagea


Hieman harhaan johtava blogiotsikko sillä muuta vintagea korusta ei löydy kuin sen tekijä, mutta koru on ihanan vanhanaikainen. Mielestäni koru henkii ihanaa 1920-luvun glamouria samoin kuin löytämäni muovihelmet.  Korun ihanat valkokultaiset vintagetyyliset uusvanhat muovihelmet löysin aikoinaan Ikihelmestä, joka on ehkä lopettanut toimintansa? Harmi sillä vastaavia ihanuuksia ei löydy enää mistään ja minulla on tilauksesta vain yksi helmi jäljellä, mistä ei saa edes korvakoruja.

Tein korun jo keväällä ja se on ensimmäinen tekemäni monirivinen kaulakoru. Korun suunnittelussa riitti haastetta sillä helmiä, etenkin muovihelmiä oli vain rajallinen määrä, ja halusin korusta tasapainoisen ja taloudellisen (kaikki erikoisemmat muovihelmet tulisi käytettyä korussa kokonaan).

Monirivisen kaulakorun suunnittelu oli huomattavasti haastavampaa kuin yksirivisen sillä suunnittelussa oli otettava huomioon tasapaino erikokokoisten helmien välillä, että ne istuisivat kaulalla kauniisti. Onnistuin siinä aivan kohtalaisen hyvin vaikka muutama ylimääräinen vintagehelmi olisi tehnyt ihmeitä.

Korussa käytetyt valkoiset pyöreät helmet ovat tsekkiläisiä valkoisia lasihelmiä (Preciosa 4, 6, 8 ja 10 mm). Lisäksi käytin kultaisia uurrettuja metallisia välihelmiä (4 mm) ja aiemmin mainittuja muovisia tekovintagehelmiä (noin 15 mm).  Helmet on pujotettu siimaan ja päissä on solmusuojat. Lukkona on kultainen mangneettilukko (voi olla liian heikko lukko näin raskaalle korulle).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti