perjantai 27. helmikuuta 2015

Rannekoru metallilangasta ja lasihelmistä

Metallilangasta väännetyt suuret rannekorut eivät ole mitenkään käytännöllisiä, mutta harjoittelun vuoksi tein Kieputtamalla kaunista-kirjasta (Heidi Boyd) rannekorun jousista ja käsinmaalatuista intialaisista lasihelmistä. Sitähän sanotaan että harjoittelu tekee mestarin ja kukaan ei ole seppä syntyessään. =)


Tietenkään minulla ei ollut ohjeen vaatimia lankoja (1,3 mm jousiin ja muihin osiin ja 1,0 mm kieputteluun) vaan käytin ohuempia lankoja (1,0 mm ja 0,8 mm), mikä johti siihen että korusta tuli ohjetta pidempi, ja jouduin muuttamaan korun mallia kokonaan mm. poistamalla osia ja vaihtamalla helmien järjestystä. Näin ollen koru ei muistuta kirjan korua kuin osittain, mutta sievä kesäkoru siitä tuli vaikkapa farkkujen ja valkoisen t-paidan seuraksi.

Tekemäni jouset eivät ole kummoisia lukosta puhumattakaan, mutta olen erittäin tyytyväinen tekemiini spiraalikoristeisiin helmiin. Pienet epätasaisuudet taotun metallin mm. lukon pinnassa johtuvat siitä, että käytin vasaroinnin alustana metallista hyllynkannatinta. Minulla ei edelleenkään ole kunnon vasaraa tai alustaa, mutta hätä keinot keksii, vai mitä?

Käsinmaalatut helmet ovat löytö monen vuoden takaan Prisman alekorista, milloin en edes harrastanut korujen tekemistä vaan ostin helmet aivan muuhun käyttöön.

Hauskaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti