tiistai 20. tammikuuta 2015

Korallia koruissa



Tein nuorimmalle siskolle syntymälahjaksi pari nuorekasta korua aidosta korallista ja hopeisesta ketjusta. Idean löysin jälleen kerran Pinterestistä, jossa samalla tyylillä tehtyjä koruja oli useasta eri lähteestä. Muokkasin idean omaan tyylini ja tarvikkeihini sopivaksi. Tein kokonaisen setin eli rannekorun, kaulakorun ja kahdet korvikset, jos olisi ollut oikeaa hopeaketjua käytettävissä olisin käyttänyt sitä (synttärin kunniaksi), mutta nyt mennään niillä tarvikkeilla mitä kaapista löytyy eli tavallisella hopeoidulla ketjulla.

Ihastuin yksinkertaiseen ja (ah) niin kesäiseen malliin, että tein samanlaiset myös itselle. Nyt on tilauksessa lisää erivärisiä aitoja kivilastuja, joista saa koruja jokaiseen vaateyhdistelmään joita saatan kevään aikan pukea päälleni. Ehkä korumallikin muuttuu hieman käsittelyssä.

Mielenkiinnosta tein nettihaun koralleista, joista paljastuikin kaikenlaista mielenkiintoista kuten sen, että aidon "punaisen" korallin tunnistaa laittamalla sen maitoon, jonka koralli värjää. Testi ei taida päteä aitoon korallikiveen, jonka kiikutin Karibialta (kasvin osat ovat vielä nähtävissä). Se on nimittäin valkoinen aivan kuin paikan ennen niin rehevät koralliriutat. Paikalliset väittivät niitä eläviksi ja turistit uskoivat kaiken kerrotun myös eurooppalaiset? Löysin kotiini viemäni korallin hiekkarannalta, joten en vahingoittanut muuta kuin maan painovoimaa (joka on taas pikkuisen suurempi pohjoisessa).

Korussa käyttämiäni korallejani en ole testannut sillä ostin korallinugetit suomalaisesta korutarvikkeita myyvästä liikkeestä, joten oletan niiden olevan aitoja ja aitouden puolesta puhuu myös nugeteiden tummat värivirheet. Luonnossa kasvaneita koralleja ja niistä tehtyjä tuotteita ei saa koskaan ostaa niiden uhanalaisuuden vuoksi, mutta korumateriaaliksi varta vasten kasvatettuja koralleja löytyy meidän kaikkien iloksi. Ostin niitä muuten lisää koralleja; oransseja ja vihreitä. Saa nähdä mitä niistä syntyy?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti